Kuulumisia 2010

27.12.2010


Vanha Rouva Pipsa, täytti 9-v ja synttäreitä
juhlisti meidän ihmisten lisäksi Ana. Kaikki saivat pikkiriikkisen
siivun Prinsessa-kakkua. Onnea Pipsalle! Kuvia päivänsankarista Pipsan
kuva-albumissa.


24.12.2010


Oikein hyvää Joulua kaikille kasvateille ja
kasvattien perheille! Kiitos paljon ihanista joulukorteista. Ellin vatsa
on kovasti pyöristynyt ja tiineys on edennyt hyvin. Ruoka tuntuu
maistuvan liiankin kanssa. Kelit on olleet sen verran kylmät, että
molempien kanssa lenkkeilyä on pitänyt hieman rajoittaa.


15.12.2010


Raskausoireet osoittautuivat todellisiksi, kun
Elli ultrattiin tänään. Ultrassa näkyi 4 pentua (+-1) ja nyt vain täytyy
kovasti toivoa, että tällä kerralla kaikki sujuu hyvin. Pikkupentuja
odotetaan syntyväksi 18.1.2011.




6.12.2010


Ellin astutuksesta on kulunut kohta kolme
viikkoa. Raskausoireita on havaittavissa; "aamupahoinvointia" ja
väsymystä. Ulkoilulenkit ei jaksaisi kiinnostaa... Joko nämä ovat
raskaus- tai valeraskausoireita, sen näemme myöhemmin.


16.11.2010


Vasta kolmas reissu Vantaan Martinlaaksoon
tuotti tulosta. Toivottavasti aika oli nyt otollinen ja pääsemme
näkemään Teron ja Ellin tuotokset tammikuun 2011 puolenvälin jälkeen.
Ultraan mennään sitten n. neljän viikon päästä...


14.11.2010


Tänään B-pentue täyttää komiat 2-vuotta. Riemukkaat onnittelut Beetulle, Yodalle, Napille ja Lotalle!!


9.11.2010


Ellin juoksu on kestänyt nyt reilun viikon. Ehkä
loppuviikosta tai viikonloppuna pääsemme tapaamaan Teroa Vantaalle.
Lisätietoa sulhasesta tulossa Pentuja-sivulle.


3.11.2010


Peilautimme Ellin (SP
Pocahontas) ja Anan (B Zac-Ananum) silmät joukkotarkastuksessa
Uudessakaupungissa. Molempien tyttöjen silmät olivat ok.


2.11.2010


Allekirjoitin uuden
Kasvattajasitoumuksen, joka tulee voimaan 1.1.2011. Uuteen
kasvattajasitoumukseen on muun muassa lisätty pentueen rekisteröimisen
lisäksi vaatimus pentueen tunnistusmerkinnästä koirarekisteriohjeen
mukaisesti. Uuden kasvattajasitoumuksen voi käydä lukemassa Kennelliiton sivuilta.



24.10.2010


Seinäjoki KV,
tuomarina Per Kristian Andersen Norjasta. Elli ei ollut tuomarin mieleen
ja arvosteluksi saimme AVO-H. Arvostelu vaikutti kyllä lupaavammalta,
mutta näin tällä kerralla. Saimme nähdä entisiä naapureita ja nauttia
talvisesta maisemasta. Esimakua talvesta.


9.10.2010


Aamusella starttasimme
Ellin (SP Pocahontas)kanssa kahden Hämeenlinnan suuntaan Tuulokseen.
Paljon oli p&s kääpiösnautsereita kisaamassa, yht. 24 koiraa, joista
narttuja oli 16kpl. Avoimessa luokassakin oli kilpasiskoja peräti 10.
Elli pärjäsi ihan mukavasti sijoittuen AVK2 ja PN4 (ERI). SuperPlay's
tytöt esittivät vielä hienosti kasvattajaryhmän, jossa Elli oli mukana.
Seuraavaksi sitten Seinäjoki parin viikon päästä.


2.10.2010


Paljon paljon onnea 4-vuotiaalle A-pentueelle, eli Minnille, Jussille, Alexille ja Analle!!!


22.8.2010


Kuvia Turun Elonäyttelystä (15.8.2010) löytyy nyt Ellin ja Anan kuva-albumeista.


dsc01488.jpg


Elli ja Ana


15.8.2010


Vietimme aurinkoisen
lämmintä päivää Turun Elonäyttelyssä, Raisiossa. Elli (SP Pocahontas)
esiintyi tuttuun tapansa mukaan hienosti, tulokseksi AVO-ERI, AVK2, PN2
ja VASERT. Anaa (Brisken Zac-Ananum) hieman jännitti eka kerta
näyttelyssä. Susanna esitti kuitenkin oikein hienosti Anan, tulos H. Nyt
vain Anan kanssa paljon näyttelytreeniä ja Ellin kanssa viimeisen
sertin metsästys jatkuu loppusyksyn näyttelyissä. Kuvia näyttelystä
laittelen jossain vaiheessa kuva-albumiin.


13.8.2010


Lotta (Brisken Tris
Briacas) on aloittanut Lauran kanssa harrastamaan agilityä Nivalassa.
Eka treenit oli kyllä Lotalla mennyt ihmetellessä (lue: haukkuessa ja
muristessa). Mutta kyllähän se ensin on aika jännittävää, kun paljon
vieraita ihmisiä ja koiria kokoontuu yhteen. Olihan alkuhämmennyksen
jälkeen alkanut jo sujumaan. Toivotaan, että Nivalassa tykästytään
agilityyn ja harrastus pystyy jatkamaan. Tsemppiä Laura ja Lotta!


12.8.2010


Ana (Brisken
Zac-Ananum) siistittiin oikein hienoksi sunnuntain näyttelyä varten.
Sunnuntaina vielä pikkupesu ja sen jälkeen olemme valmiita Raisioon.


7.8.2010


Matkasimme aamutuimaan
Nokialle ryhmänäyttelyyn, jälleen kerran helteisessä säässä. Elli (SP
Pocahontas) esiintyi mallikkaasti sijoittuen AVK1, PN2 saaden VASERTin.
Kuvia näyttelystä kuva-albumissa; Ellin kansiossa-> Elli
näyttelyssä.


28.7.2010


"Kuulumisia"-linkin alalinkiksi lisätty "Ajankohtaista"-linkki, jossa on ajankohtaista, tärkeää tietoa ajankohtaisista asioista.


26.7.2010


Lämmintä tuntuu
riittävän. Ei oikein ole hyvät lenkki-ilmat, vaikka muuten on mukavaa
kun kesällä on lämmintä. Elli varsinkaan ei välitä yhtään kuumista
keleistä, Pipsalla ilmeisesti vanhat luut jo kaipaavat lämmintä, koska
sen menoa kelit ei juurikaan ole haitannut. Vihdoin sain muutamia kuvia
lisättyä kuva-albumiin, homma kyllä jatkuu edelleen. Laittakaahan
kasvatit kesäterveisiä tulemaan!


4.7.2010


Todella lämpimästä
säästä saimme nauttia sunnuntaina Porin KV näyttelyssä. Onneksi suurin
osa näyttelykehistä oli urheiluhallissa sisätiloissa jossa lämpötila
pysyi edes siedettävänä. Elli esiintyi hienosti tulokseksi saimme ERI,
AVK2. Viimeisen sertin metsästys jatkuu... Taitaa olla seuraavana
Raisio, Nokia. Jospa myös Ana (Brisken Zac-Ananum) saataisiin
näyttelyturkkiin.


16.5.2010


Syksyn jälkeen käytiin
Ellin kanssa Mynämäen Wirmo-näyttelyssä,n tuloksena EH, AVK3. Tästä on
hyvä jatkaa turkin ylläpitoa ja tähdätä esim. Poriin tai Forssaan...


30.4.2010


Kesä on tuloillaan,
ainakin ilmoista päätellen. Ensimmäiset valkovuokot olivat jo auenneet
ja lämpötila huiteli +16. Madotus olisi hyvä hoitaa viimeistään nyt ja
punkkipannat hankkia, jos aikoo sellaisia käyttää. Sivuilleni on uusi
osoite (www.brisken.fi), mutta vanha toimii kuitenkin edelleen. Samoin sähköpostiosoitteeni vaihtuu 1.5.2010 alkaen. Uusi osoite on mia.karhu@uusikaupunki.fi. Laittakaahan kuulumisia ja kuvia kakaroista tulemaan. Mukavaa kesän odotusta kaikille!


17.2.2010


"Jussi" (Brisken Zac-Anor) on käynyt silmätutkimuksessa ja silmät on todettu terveiksi.


24.01.2010


Seuraavana päivänä oli
vuorossa Kääpiösnautsereiden Erikoisnäyttely myöskin Turussa ja Jussi
oli paremmalla menestyksellä hakemassa jo hieman sijoitustakin. EH,AVO4.
Hyvä Jussi ja Taru!!!


23.01.2010


Brisken Zac-Anor
"Jussi" esiintyi Turun KV-näyeelyssä hieman huonolla menestyksellä.
Jussi ei ollut oikein "sillä tuulella" eikä tuomari oikein voinut edes
arvostella, näyttelyarvosteluksi tuli T.


16.01.2010starfsh1.gif


Ellin vointi paranee
päivä päivältä. Paljon hän vielä nukkuu, mutta hieman jo häntäkin heiluu
ja ruoka on maistunut hyvin. Portinpielessä on nuuskuteltu kavereiden
"parane pian" -viestejä ja ikkunasta katseltu maailman menoa. Elämä
taitaa voittaa! :)


12.01.2010


Vaikka alku näytikin
jo pikkiriikkisen lupaavalta, menetimme pikkutytön yöllä. Pentu vain
syntyi liian kehittymättömänä, ennenaikaisena, eikä jaksanut taistella.
Elli, niinkuin me kaikki olemme tietysti surullisia, mutta hyvä, että
tämä kaikki tapahtui näin nopeasti, pääsemme Elli etunenässä jatkamaan
normaalia elämää. Tapahtuma jää vain ikäväksi muistoksi.


Pipsa, vanha viisas äitikoira varmaan omassa mielessään ymmärtää mitä on tapahtunut ja koittaa omalla tavallaan lohduttaa Elliä.


11.01.2010


Ellin synnytys
käynnistyi ennenaikaisesti aamusella. Ensimmäinen pentu oli vaivaiset
88g ja syntyi kuolleena. Toinen pentu syntyi leikkauksella illansuussa
Turun KoiraKissa klinikalla. "Vappu" painoi 108g ja on kovin
heiveröinen, eikä selviytymisestä ole takeita. Elli voi olosuhteisiin
nähden hyvin.


01.01.2010


Uuden vuoden
vaihtuminen sujui suht' hyvin, vaikka tänä vuonna tuntui raketteja
paukkuvan normaalia enemmän. Elli ei paukuttelusta välittänyt mitään ja
Pipsalle laitoimme D.A.P -kaulapannan hyvissä ajoin ennen uutta vuotta.
Se on kokeilemisen arvoinen keino, jos koirat pelkäävät paukuttelua!
Ellin vatsa on pyöristynyt somasti ja vointi on ollut oikein hyvä.

- See more at: https://kotisivukone.fi/app/www/brisken.palvelee.f...